Olhavanvuori sijaitsee Löppösenluolan tapaan Repoveden kansallispuiston alueella, mutta isommasta vesistöstä erikseen kuroutuneen Olhavanlammen rannalla. Lähin lähtöpaikka Olhavanvuorelle on Saarijärven sisääntulon pysäköintialue, josta matkaa Olhavanvuorelle on kolme kilometriä. Olhavanvuoren maalaus on epämääräinen, kämmenpainamaksi tulkittu läikkä vuoren pitkän, tasaisen sivun vasemmassa kulmauksessa, noin 150 cm:n korkeudella vedenpinnasta. Kesäisin maalauskohtaa pääsee katsomaan suoraan edestä vain vedestä käsin. Maalausta mielenkiintoisempi on vuori itse. Jylhyydessään lähes pelottavaa kalliota vartioi useampi vuorenhenki, joiden kasvoja hahmottuu esiin kalliosta, kun sitä katsoo tarkkaan eri kulmista. Kalliokiipeilijöiden taukopaikan rannalta, aivan kallion vierustalla seisoen näkyy ylhäällä kalliossa kaksi profiilia päällekkäin.
Lammelta katsoen kallion oikean laidan terävästä ulokkeesta muodostuu aurinkoisella säällä noin puolilta päivin terävänokkainen profiilivarjo kallion tasaisen sivun laitaan. Maalauskulmausta lähestyttäessä voi sen ylälaidassa erottaa vihaisena ärjyvän vuorenukon naaman.

prev next