Pyreneiden luolissa - luolamaalaus kokemuksena
Mervi Suomalainen
Suomen muinaistaideseura järjesti luolataidematkan Pyreneille lokakuussa 2015. Matkakohteenamme oli kymmenkunta paleoliittisen kivikauden luolaa Ranskan ja Espanjan rajaseuduilla. Jokainen luola oli ainutlaatuinen ja jokainen luolakokemus erilainen. Kokemukseen vaikuttivat monet seikat: ennakkotiedot, huonosti nukuttu yö, valaistus, inspiroiva opas ja keskusteleva, innostunut ja herkistynyt seurue, jonka kanssa sai jakaa kokemuksen. Nyt kaikki on yhtä sekavaa ”uniaikaa”, jota yritän jäsentää mielessäni.
Ensimmäisenä päivänä Niaux’n luolan valtava suuaukko imaisi joukkomme viikon mittaiselle aikamatkalle, jossa kalliokuvien vuorikauriit, biisonit, hevoset ja mammutit laukkasivat luolien uumenissa häviten lopulta ajan hämärään tomuun. Pimeän kuvat ja luolan ulkopuolinen jylhä vuoristomaisema virittivät kuvittelemaan sitä muinaismaisemaa, jossa kuvien tekijät kulkivat. Aika meidän ja muinaisten ”taiteilijoiden” tai kuvan taitajien välillä on käsittämättömän pitkä. Kuitenkin jokin inhimillinen ulottuu aikojen yli, ja kuvat puhuttelevat luolissa vaeltavaa turistia.
Valtava Mas d’Azil, jonka läpi kulkee Arize-joki ja nykyisin myös tie D119, palveli historialliselle ajalle asti asuin-, juhla-, kokoontumis- tai piilopaikkana. Osa luolastoa toimii nykytaiteen näyttelytilana, jossa teokset käyvät vuoropuhelua esihistoriallisen ympäristön kanssa. Luolan mahtipontisuutta ja veristä historiaa alleviivattiin vierailullamme soittamalla Mozartin Requiem suuressa luolasalissa, jossa kerrotaan tapetun suuri joukko protestantteja 1600-luvulla. Luolakokemuksemme oli hyvin kontrolloitu, kulkumme ohjattu ja katseemme suunnattu valaisemalla valikoidut onkalot, syvänteet, stalagmiitit ja stalagtiitit ja niiden kohtaamisesta muodostuneet tippukivipilarit.
Gargas-luolassa valtava määrä osittain tynkäsormisia punaisella tai mustalla värillä puhallettuja kämmenkuvia tervehti meitä aikojen takaa. Tunnelma oli hämmentävä, koska nämä kuvat ovat ehkä konkreettisin ja realistisin ihmisen kuva luolissa. Halusin kovasti laittaa oman käteni negatiivikuvan päälle – ottaa kontaktia kallion pinnan kautta, johonkin. On mahdollista, että nykyisin ummessa olevasta luolan alkuperäisestä suuaukosta tullut valo ulottui aikoinaan käsikuvakenttään asti. Kenelle nuo kädenjäljet kuuluivat, eläville vai kuolleille?
Isturitz ja Oxocelhaya olivat Ranskan puolella viimeinen kohteemme. Päällekkäisistä luolista mieleen jäi erityisesti suuressa tippukivipyhäkössä kuulemamme upea äänimaisema, joka oli säveltäjä Pierre Estèven konstruoima tulkinta perustuen esihistoriallisen ajan soittimiin.
Espanjassa La Loja -luolan pienessä museossa kuulimme arkeologi Oscarin perusteellisen esitelmän, ennen kuin pääsimme katsomaan erikoista kuvakenttää pieneen ja kapeaan luolaan. Mustalle taustamaalaukselle uurretut alkuhärät ja hevonen näkyivät hienosti yhden taskulampun valossa. Hetkeä aiemmin olin pidellyt käsissäni niiden hampaita, jotka ojennettiin tutkittavaksi museon kokoelmista! Kokemus luolatilasta oli eri tavalla koskettava, kun seinät olivat lähellä, liikkumatila ahdas ja pimeys ympäröi. Olisinpa saanut katsoa kuvia rasvalamppu valon lähteenä!
Altamiran replikassa luolakokemus jäi informaatiopainotteiseksi opastetuksi museokierrokseksi – joskin havainnolliseksi ja kiinnostavaksi sellaiseksi. Luolamaalauksia koetetaan suojella mm. rajoittamalla kävijöiden määrää ja vierailun kestoa alkuperäisillä paikoilla. Hengitysilman hiilidioksidi oli tuhota Altamiran ja Lascaux'n maalaukset. Nyt täydellisen kopion on saanut kylkeensä Chauvet'n luola Etelä-Ranskassa. Alkuperäisen luolan suuaukon hämäryys kuiskaili kutsuvasti, kun kiirehdimme kurkistelemaan vaatimattoman oven taa.