Jäniskallion kalliomaalaus sijaitsee Espoossa Nuuksion Pitkäjärven länsirannalla. Kalliomaalauksen löysivät Pekka Sarvas ja Lauri Pohjakallio vuonna 1970. Sen ajoitus on edelleen määrittämättä.

Kalliomaalaus käsittää yhden tunnistettavan kuvion, joka esittää vasemmalle katsovaa hirveä.Kuvio on kömpelösti hahmoteltu ja se on 47 senttimetriä leveä ja 28 korkea. Hirvi on maalattu täyteisesti ja siitä voi erottaa pienen poskiparran, joka on myös hirven eräs lajituntomerkki.  Kuvio sijaitsee 1,8 metriä järven nykypinnan yläpuolella.

Noin 150 metriä etelään, kallion korkeimman kohdan alta, on löytynyt toinen punavärillä maalattu kohta. Se on kuitenkin jo tuhoutunut. Jäljellä on enää epämääräisiä punavärilaikkuja eikä siitä voi enää tunnistaa kuvioita.

Kalliomaalauksen löysivät arkeologit Pekka Sarvas ja Lauri Pohjakallio etsintäretkellään talvella 1969.

Karttakoordinaatit: 60°15.726′0″N, 24°35.303′0″E

Lähikuvassa näkyy, että maalausta on joskus käytetty maalitauluna.

prev next